Runoja ääneen lausuttuna ääniblogissa Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään kuullaan runo Vanha ovi.
Vanha ovi lukkoon naksahtaa,
uusi edessäni aukeaa.
Hieman arkailen,
kurkistan sisään varoen:
näen edessäni kaikkea ihanaa,
vanha rauhassa jäädä saa.
Tänne haluan tulla,
täällä parempi on mulla.
On iloa ja riemua,
toivon, että eteenpäin virta vie mua.
Näin pystyn auttamaan muitakin paremmin,
sitä juuri tahtoisin.
Ulla-Maija Mantere
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään aiheena on rakkauden raja.
Jos viereeni jäät,
onnen kyyneleet näät.
Ilman käskyjä ja rajoja,
vailla kahlitsevia sanoja.
En vapautta riistä,
en omaa itsenäisyyttäsi kiistä.
Jos tahdot lähteä maailmalle
voin pääni haudata peiton alle,
mutta valmis olet lähtemään,
ilman mustasukkaisuuden häivääkään.
Ei rakkautta kahlita saa,
vaikka se voikin satuttaa,
ei kuitenkaan
toista ihmistä saa omistaa.
Ulla-Maija Mantere
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tällä kertaa runoillaan aiheesta itsensä rakastaminen.
Voi, kuinka vaikeaa
onkaan itseänsä rakastaa!
Kuitenkin, se on erittäin tärkeää,
monta asiaa huomaamatta jää,
jos ei itseänsä rakasta.
Vedä siis jokin ässä pakasta,
ajatuksesi täysin muuta,
lakaiskoon kotiasi uusi luuta:
”Minä itseeni luotan,
kauneutta ympäristööni tuotan.
Pystyn toiveeni saavuttamaan,
sillä kykenen itseäni rakastamaan!”
Ulla-Maija Mantere
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tällä kertaa runoillaan aiheesta Mitä muut ajattelevat.
Mitä muut ajattelevat?
Miksi sinä siitä välität
ja oman elämäsi elämättä jätät?
Elämä on liian lyhyt murehtia moista.
kuljetaan ennemmin polkua toista
ja valitaan reitti oma,
kiemurainen tai soma,
mutta päätetään suunta aivan itse.
On toisten ongelma,
jos he eivät tajua:
Tämä on sinun elämäsi.
teet itse omat päätöksesi,
kannat itse siitä vastuun, ei kukaan toinen,
joten onkohan aika lopettaa vertailu moinen?
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään runoillaan aiheesta rajaton.
Olen ajaton,
sieluni on rajaton,
ei minua kahlitse mikään,
ei uskonto länteen tai itään.
En kuulu minnekkään
ja kuulun kaikkialle,
voin ajatuksissa lentää taivahalle,
voin nähdä linnunradan,
pikkuhiljaa tajuamaan alan,
mitä tarkoittaa olla ääretön,
mutta ei todellakaan äänetön.
Opin itseäni rakastamaan,
muille toki rakkautta jaan,
mutta niin,
etten sovi yhteenkään muottiin,
älä turhaan rajoita,
voin kyllä rakentaa pilvilinnoja.
Tiedän, luulen, tunnen
tuulen jo kutsuvan,
tunnen kiitollisuuden valtavan.
Eikä tämä tähän jää,
tämä on vasta alku, eikä mikään matkan pää.
Ulla-Maija Mantere
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tällä kertaa runoillaan ilosta.
Ilo
Tämä mieleesi paina
ja pidä se tallessa aina:
elämä ei ole kovin vakavaa,
siitä nauttiminen on jopa suotavaa.
Kevennä elämääsi vähän
ja etsi hauskuutta päivään tähän.
Ilo saa sinut hehkumaan,
huolesi hetkessä kaikkoamaan,
iloon monesti tarvitaan kaksi,
tehdään yhdessä maailma paremmaksi.
Ulla-Maija Mantere
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tällä kertaa runoillaan rakkaudesta.
Rakkaus,
vain oman perheen välinen,
vai universuminen laajuinen?
Minä haluan sen laajemman,
kaikkea koskettavan,
pelotonta ja elävää,
ja niin kauan kestävää.
Tahdon tuntea valon loistavan,
tietää sydämeni aukeavan.
Kokea rakkauden kaiken voittavan,
haluan syliini koko maailman.
Ulla-Maija Mantere
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tällä kertaa runoillaan masennuksesta.
Kun meillä päällisin puolin on kaikki hyvin,
onko yksittäisen ihmisen hätä kaikkein syvin?
Olemmeko unohtaneet heikoimmat yksilöt.
kaikkein haavoittuvimmat henkilöt?
Vahvoilla tuskin on hätää,
mutta onko systeemissä sittenkin jotain mätää,
kun aina ei apua saa,
vaikka kuinka koettaa.
Ja jos oikein masentaa.
Ei silloin jaksa koettaakkaan.
Kuka silloin välittää
kun on ympärillä pelkkää pimeää?
Ulla-Maija Mantere