Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään kuullaan runo Helpottaa.
Helpottaa
Niin, jos toisella keran on hätä,
älä häntä silloin yksinään jätä.
Joskus hymykin voi auttaa,
toisinaan jo puhuminen helpottaa.
Tai voi vaikka oven toiselle avata,
ehkä päivän lehden hänelle tavata?
Onko tämä muka vaikeaa,
hieman toisen tilannetta helpottaa?
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään aiheena on akka.
Akka
Syrjäisessä mökissä asui akka.
Akkaa kiehtoi rakka.
Piti mennä rakkaa Lappiin katsomaan,
oli siinä kiveä kerrassaan!
Vaan tunturissa kylmästi tuulee,
kylmyyden luihin asti tunkeutuvan luulee.
Siispä kotiin matkusti akka,
roihusi pian iloisesti takka,
pöydällä odotti kynsilakka,
tekemistä antoi korttipakka.
Nälän tyydytti perunoita vakka,
vaan sijtä maha sekaisin meni.
Pian kaartoi pihaan Sakka,
ja mahtui taas jätekaivoon kakka.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään aiheena on rakkauden raja.
Rakkauden raja
Jos viereeni jäät,
onnen kyyneleet näät.
Ilman käskyjä ja rajoja,
vailla kahlitsevia sanoja.
En vapautta riistä,
en omaa itsenäisyyttäsi kiistä.
Jos tahdot lähteä maailmalle
voin pääni haudata peiton alle,
mutta valmis olet lähtemään,
ilman mustasukkaisuuden häivääkään.
Ei rakkautta kahlita saa,
vaikka se voikin satuttaa,
ei kuitenkaan
toista ihmistä saa omistaa.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään aiheena on erilainen.
Erilainen
Tässä ei liene kenellekkään mitään uutta,
mutta nyt tarvitaan suvaitsevaisuutta.
Et tiedä toisen kokemuksista,
et saavutuksesta, tai opeista.
Et tunne hänen vastoinkäymisiään,
tai mikä häntä määrittää.
Jokainen meistä on erilainen,
jokaisella taito on erilainen.
Toinen on hyvä jossain muussa,
joku haluaa vain istua sormi suussa.
Tuomita ei ketään saa,
se toimi toisille lankeaa.
Olen jo sen kokenut,
jokainen on jonkin taidon oppinut.
Miten sitä hyödyntää,
jokaisen pohdittavaksi jää.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Toivotamme hyvää runon ja suven päivää.
Suven-ja runon päivä
Kiitos Eino Leinon,
meillä hieno merkkipäivä on.
Sitä vietetään Einon syntymäpäivänä,
muistellaanpa hetki runoilijaa tätä:
syntyi Paltamossa,
sai nimekseen Armas Einar Leopold Lönnbohm,
hieman herraskainen tuo nimi on,
joten taiteilijanimi tunnetaan paremmin.
Einon kotona henkiseen lapsuuteen
kuului Kainuulainen perinne runoineen ja loitsuineen.
Leino kuului Nuoren Suomen kulttuuripiiriin,
hänet lasketaan edelleen kirjailijoista merkittävimpiin.
Runosta Hymyileva Apollo:
”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell’ on Jumalakin.”
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tällä kertaa runoilun aiheena on keho.
Keho
Miksi ihmiset eivät hyväksy kehoaan?
Minua ei puukoteta ainakaan.
Arvostan kaikkea luonnollista,
alkuperäinen on kaunista.
Leikkauksesta rumat arvet jää
mitkä sitten vaatteilla peitetään?
Ymmärrän toki sen,
jos on loukkaantunut ihminen,
että häntä joutuu auttamaan,
tai sairautta parannetaan,
tuo toisen näkökulman tähänkin asiaan,
Mutta pelkkä kehonsa hyväksyminen,
mikä siinä on niin vaikeaa, käsitä en?