Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään kuullaan runo Suojatie.
Suojatie
Suojatie
kulkijansa perille vie,
vai viekö,
suojaton tiekö?
Mistä turvaa saa,
huomataanko pientä kulkijaa,
joka koulutiensä aloittaa,
tai sairasta tai vanhusta,
joka tuskin kieltäytyy avusta.
Suojatie,
sinä turvaat sen,
ylitäthän sen haekiten.
Ja jos suojatien eteen auto pysähtyy,
siihen on varmasti hyvä syy,
suojaa suojatien kulkijaa,
ei pysähtynyttä autoa ohittaa saa..
toivottavaa on, että
suojatie
kulkijansa perille vie.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään kuullaan runo Aasi.
Aasi
Matkustelunhaluinen aasi
lähti liikkeelle Aasiasta,
liekö kuullut Persiasta
vai ties mistä,
mutta matkustaa halusi.
Kulki päivää aika monta,
yksinäistä, onnetonta.
Tapasi siinä pariskunnan,
eukko ja ukko,
pyysi heiltä muutaman punnan,
ukolla oli taskussaan melkoinen setelitukko,
ja hän mielellään aasia auttoi.
Sanoi aasi:
”Minulla on asiaa,
olen kulkenut pitkin Aasiaa,
ja nyt tahdon päästä huipulle,
Jonnekkin, mistä näkee todella laajalle.”
Eukko siinä miettimään,
mitenköhän lieneekään,
ehdotti Afrikkaa,
tahtoi aasi Kilimanjarolle taivaltaa.
Aasi sinne tietä kyseli,
ukko vähiä hiuksiaan rapsutteli.
”Liekö reitti Israelista Egyptiin,
siellä voit törmätä vaikeuksiin.”
Aasi kiitti neuvoista,
innoissaan tahtoi kaviollaan maata kuopaista.
Tiesi matkan olevan pitkä ja vaikea,
tahtoi silti huipulle kavuta.
Kauan matkasi aasi,
rytinässä tuhoutui muutama vaasi,
jolloin aasin mieleen tuli vanha fraasi:
tekevälle sattuu.
Viimein saapui aasi Israeliin,
tutustui siellä kameliin,
pyysi oppaaksi Keniaan,
tahtoi vieläkin huipulle matkustaa.
”Voi hyvä veli”
mietiskeli kameli.
”On matkasi liian vaikea,
minä tahdon pysyä kotona.”
”Kuinka pääsen täältä Afrikkaan?”
”Voin Egyptin rajalle opastaa.”
Kaverukset katsoivat toisiaan,
olivat molemmat ihan kummissaan
päästyään viimein rajalle asti,
oli matka muuten sujunut leppoisasti,
vaan sitä piikkilangan määrää,
ja miten siellä ihmisiä häärää?
Kameli toivotti hyvää matkaa ystävälleen,
”Ehkäpä joskus tapaamme jälleen:”
Aasi iloitsi, ”Olen Afrikassa!”,
mutta vielä on jäljellä pitkä matka.
Vaelsi läpi maan, läpi toisen,
kulki yli maaston soisen,
Selvisi leijonista
ja muistakin vaikeuksista.
Saapui viimein Keniaan,
turvautumatta kemiaan,
tahtoi vieläkin huipun valloittaa.
Kyseli reittiä huipulle,
tuonne, ihan lumelle,
hihkui inoissaan aasi.
Kertoi hänelle silloin apina,
että totta on tämä tarina,
on vuorelle huippuja vain yksi,
mutta reittiä on monta,
osa kulkukelvotonta,
sinä kun et voi häntääsi käyttää,
pitihän apinan hieman taitojaan näyttää,
miten häntä kieretään puuhun,
oli aasin mielenkiinto suuntautunut jo johonkin aivan muuhun.
Ihmisiä rinteillä kiipeili,
siellä tuskin on paha kiipeli,
tuumi aasi,
ja jatkoi innolla matkaansa,
sai rinteellä kolibrin vastaansa:
”Tulee kylmä, tulee yö,
pimeys kohta meidät lyö”.
Ja aivan totta, pimeys saapui vuorelle Kenian,
koki aasi kylmyyden pahimman
mitä oli koskaan kokenut.
Selvisi yöstä kuitenkin,
lähetti pyynnon tähtihin,
”Tahdon kerran huipun saavuttaa,
voin sitten taas kotiin taivaltaa”
Koitti jälleen aamunkoi,
aasi katseen huippuun loi,
ylöspäin, ylöspäin,
matka jälleen jatkuu näin.
Jäi taakse pensaat, kasvit muut,
oli aikaa sitten loppuneet puut.
Oli enää vain valkoinen vuoren rinne,
ja sisulla jatkoi aasi sinne.
Pääsi viimein vuoren huipulle,
ei täältä mitään näe,
sillä pilvet ovat alapuolellani.
Aasi laskeutui hieman alemmaksi,
”Vautsi, mikä näkymä!
Mutta kolibri ei ymmärrä
aasin intoa laisinkaan,
”Tälläistähän täällä on ainiaan!
Tunti aasi itsensä niin kovin yksinäiseksi,
surulliseksi ja alakuloiseksi.
Taidan kotiin takaisin vaeltaa,
kun täällä ei kukaan ymmärrä mua ollenkaan.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään kuullaan runo Helpottaa.
Helpottaa
Niin, jos toisella keran on hätä,
älä häntä silloin yksinään jätä.
Joskus hymykin voi auttaa,
toisinaan jo puhuminen helpottaa.
Tai voi vaikka oven toiselle avata,
ehkä päivän lehden hänelle tavata?
Onko tämä muka vaikeaa,
hieman toisen tilannetta helpottaa?
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään aiheena on akka.
Akka
Syrjäisessä mökissä asui akka.
Akkaa kiehtoi rakka.
Piti mennä rakkaa Lappiin katsomaan,
oli siinä kiveä kerrassaan!
Vaan tunturissa kylmästi tuulee,
kylmyyden luihin asti tunkeutuvan luulee.
Siispä kotiin matkusti akka,
roihusi pian iloisesti takka,
pöydällä odotti kynsilakka,
tekemistä antoi korttipakka.
Nälän tyydytti perunoita vakka,
vaan sijtä maha sekaisin meni.
Pian kaartoi pihaan Sakka,
ja mahtui taas jätekaivoon kakka.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään aiheena on rakkauden raja.
Rakkauden raja
Jos viereeni jäät,
onnen kyyneleet näät.
Ilman käskyjä ja rajoja,
vailla kahlitsevia sanoja.
En vapautta riistä,
en omaa itsenäisyyttäsi kiistä.
Jos tahdot lähteä maailmalle
voin pääni haudata peiton alle,
mutta valmis olet lähtemään,
ilman mustasukkaisuuden häivääkään.
Ei rakkautta kahlita saa,
vaikka se voikin satuttaa,
ei kuitenkaan
toista ihmistä saa omistaa.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tänään aiheena on erilainen.
Erilainen
Tässä ei liene kenellekkään mitään uutta,
mutta nyt tarvitaan suvaitsevaisuutta.
Et tiedä toisen kokemuksista,
et saavutuksesta, tai opeista.
Et tunne hänen vastoinkäymisiään,
tai mikä häntä määrittää.
Jokainen meistä on erilainen,
jokaisella taito on erilainen.
Toinen on hyvä jossain muussa,
joku haluaa vain istua sormi suussa.
Tuomita ei ketään saa,
se toimi toisille lankeaa.
Olen jo sen kokenut,
jokainen on jonkin taidon oppinut.
Miten sitä hyödyntää,
jokaisen pohdittavaksi jää.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Toivotamme hyvää runon ja suven päivää.
Suven-ja runon päivä
Kiitos Eino Leinon,
meillä hieno merkkipäivä on.
Sitä vietetään Einon syntymäpäivänä,
muistellaanpa hetki runoilijaa tätä:
syntyi Paltamossa,
sai nimekseen Armas Einar Leopold Lönnbohm,
hieman herraskainen tuo nimi on,
joten taiteilijanimi tunnetaan paremmin.
Einon kotona henkiseen lapsuuteen
kuului Kainuulainen perinne runoineen ja loitsuineen.
Leino kuului Nuoren Suomen kulttuuripiiriin,
hänet lasketaan edelleen kirjailijoista merkittävimpiin.
Runosta Hymyileva Apollo:
”Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk’ ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss’ ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell’ on Jumalakin.”
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tällä kertaa runoilun aiheena on keho.
Keho
Miksi ihmiset eivät hyväksy kehoaan?
Minua ei puukoteta ainakaan.
Arvostan kaikkea luonnollista,
alkuperäinen on kaunista.
Leikkauksesta rumat arvet jää
mitkä sitten vaatteilla peitetään?
Ymmärrän toki sen,
jos on loukkaantunut ihminen,
että häntä joutuu auttamaan,
tai sairautta parannetaan,
tuo toisen näkökulman tähänkin asiaan,
Mutta pelkkä kehonsa hyväksyminen,
mikä siinä on niin vaikeaa, käsitä en?
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Tällä kertaa runoilun aiheena on ihminen.
Ihminen
Tiedän sen,
kaikkea todellakaan ymmärrä en,
minä en ole pyhimys,
vaikka korkeammalle onkin pyrkimys.
Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa,
ne pientä kulkijaa jaksaa kyllä kummastuttaa.
Monen monta asiaa,
joita en hallitse laisinkaan.
Tiedän, ei minun tarvitsekkaan,
keskeneräisenä olla saan,
aivan omanlainen,
vailinainen,
ja sellaisenaan täydellinen,
maassa rämpivä ihminen.
Tuomo puhuu ja Ulla-Maija runoilee. Toivotamme hauskaa juhannusta.
Keskikesä
Keskikesän aikaan
tehdään monenlaista juhannustaikaa.
Yksi kukkakimppua kerää,
toinen heinäpellosta herää.
Kolmas kaivon pintaan kurkistaa,
ehkä sieltä armaansa nähdä saa.
Ja jos sataakin vettä,
moni miettii silloin että
pilalle meni tämäkin Juhannus.
Ei silti aivan,
sateenvarjon vain esille kaivan,
laitan saunan päälle,
ei sentään voi lähteä jäälle.
Loma on loma,
aika ihan ikioma.
Viranomaiset voi silti helpommalla päästää,
ja höllmöilyt kuivalle maalle säästää.
Sataa tai paistaa,
makkaran kyllä voi haistaa.
Paistuuko se nuotiossa, grillissä
saunassa, onko sillä niin väliä,
kunhan lomalla voi itseänsä helliä.
Hauskaa Juhannusta kaikille,
aivan jokaiselle säädylle.
